tiistai 15. joulukuuta 2020

Skanssin Joulu Pop Up 11.-23.12.2020



Kaikenlaista nukkekodin tarpeellista tavaraa on jälleen kauppakeskus Skanssin II-kerroksessa. Tänä vuonna myyntipöytäni on (koronasta johtuen) siirretty käytävältä liiketilaan, joka sijaitsee Jesper Junioria vastapäätä. Kauppakeskuksen osoite on Skanssinkatu 10, Turku.


Joulu Pop Up myymälä on avoinna ma-pe klo 10-20, la klo 10-19 ja sunnuntaisin klo 11-18.


Tervetuloa Skanssiin!


sunnuntai 22. marraskuuta 2020

Uudet kalusteet

Joulutalon makuukammarin yöpöydät valmistuivat neljästä puupalikasta, pahvista ja helmistä. Pöytien väriksi valikoitui sama väri kuin sängyssä. Tumma väri hukuttaa eri materiaalien värit hyvin alleen.

Yöpöytien lisäksi maalasin myös sytyketikunpätkän samalla värillä. Sytyketikku on oivan levyinen hylly Lunby-taloon. 

Pieni pöytä/kukkapylväs valmistui samalla kertaa, sekin sai mustanruskean värin pintaansa. Kalusteiden tumma väri nostaa hyvin (joulun) punaisen esille. Joulutähden, kynttilät ja tuolin olen väkertänyt aijemmin.



 

tiistai 17. marraskuuta 2020

Joulu tulla jolkottaa... joulutaloon

Joulutalo on ollut kesäunilla monta kuukautta, mutta nyt taitaa olla oikea aika käsillä joulusisustuksen suunnitteluun ja toteutukseen. 

Keväällä talon makuukammari jäi tähän vaiheeseen. Verhot, sänky ja petivehkeet valmistuivat, muuten huone ammottaa vielä tyhjyyttään. Tästä on hauska jatkaa...

keskiviikko 11. marraskuuta 2020

Nukkekotitouhut yrittävät jälleen päästä käyntiin

Josko uskaltaisin kertoa edes yhdestä myyntitapahtumasta, joka saatetaan järjestää ennen joulua. Skanssin desing- ja lahjamyyjäisiä ei ole vielä peruutettu! Myyjäiset järjestetään kauppakeskus Skanssissa, Turussa 11.-23.12.2020. Entiseen malliin olen varannut, Kimalaisen kanssa, myyntipaikan kauppakeskuksen II-kerroksesta. 


Jo ennen Skanssin myyjäisiä voi jotain pientä ja kivaa hankkia nukkekotiin Kimalaisen verkkokaupasta. Kauppaan on koottu eri teemaisia kokonaisuuksia, periaatteella "mahtuu kirjekuoreen". Noihin aarteisiin pääsee tutustumaan tästäSamassa verkkokaupassa on myös tarjolla Kimalaisen 1:1 intarsiatöitä. 


Jos Skanssin desing- ja lahjamyyjäiset pystytään järjestämään, on myyntipöydillämme tarjolla jouluisten tuotteiden lisäksi kaikenlaista muutakin tarpeellista tavaraa nukkekoteihin ja isompiinkin koteihin.

sunnuntai 16. elokuuta 2020

Markkinat pitkän tauon jälkeen!!

 Uskottava se on, että edes yhdet markkinat tänä vuonna järjestetään! Vielä tänään 16.8.2020 aurinkoisessa Turussa jatkuvat Käsityöläismarkkinat Aurajokirannassa.


Markkinoilla, Auransillan ja Teatterisillan välissä, on oranssikattoinen koju, jossa on myynnissä miniatyyrimattoja ja muuta tarpeellista nukkekodin tavaraa tänään klo 10-18.


Eilinen sumuinen aamu muuttui hellepäiväksi, tänäänkin on lämpöä luvassa eli tervetuloa kesäiseen Turkuun!

keskiviikko 6. toukokuuta 2020

Uudet käsilaukut

Helmikuussa, kun vielä kaikenlainen kyläileminen sisätiloissa oli sallittua, piti siskoni minulle hauskan käsilaukkupajan. Pienistä ja vielä pienemmistä helmistä väkersin hänen neuvoillaan ruskean ja sinisen laukun. Työtä ja tuskaakin helmien pujotteluhomma oli, mutta lopputuloksena valmistui kaksi uutta käsveskua! Olipa mukavaa oppia tätä, minulle ihan uutta, tekniikkaa.

Ruskea, "isoista" helmistä tehty laukku on täsmätyö Lahjataloon.

Sinisistä pikkuhelmistä valmistettu käsilaukku on enemmän lunbykokoa, sen tein Kesäkotiin.

torstai 30. huhtikuuta 2020

Hauskaa vappua!

Joulutalossa remontti jatkuu vappunakin. Ja miksei jatkuisi, kun koronan vuoksi täytyy kotona pysytellä, tuumii kartanon väki. Pientä välipalaa on sentään tarjolla ahertajille.

Kesäkodissa keskitytään joutenoloon. Kattoterassilla herkuttelevat ja laiskottelevat sekä kissat että niiden omistaja.

sunnuntai 26. huhtikuuta 2020

Turun käsityöläismarkkinoiden uusi ajankohta on 13.-16.8.2020

Jälleen korona ja sen mukanaan tuoma kokoontumiskielto on siirtänyt yhtä tapahtumaa. Tämän hetken tiedon mukaan Turussa järjestettävät Käsityöläismarkkinat ovat siirtyneet kesäkuusta elokuuhun, uusi ajankohta on 13.-16.8.2020. Samana viikonloppuna (13.8.) järjestetään Turussa myös Taiteiden yö.

Vaikka kevättä nyt eletään on joulukin aina välillä mielessäni. Siksi Joulutalossa on uusi sänky ja patja. Petivaatteet ovat vielä mietinnässä, niiden vuoro on ensi viikonloppuna.

Käsilaukku ja töppöset valmistuivat myös kuluneella viikolla. Edistyminen on aika hidasta, sillä ihana, lämpöinen auringonpaiste houkuttaa tiheään tahtiin ulkopuuhiin...

maanantai 20. huhtikuuta 2020

Jonkin sortin virus kiusaa blogiani

Pari päivää sitten katosi osa valokuvista useammasta blogipäivityksestäni. Kuvien tilalla on vain harmaa "kielletty ajosuunta"-merkki. Viimeisimmästä päivityksestäni poistin tuon merkin ikäänkuin valokuvan olisin poistanut ja laitoin alkuperäisen kuvan sen tilalle. Muitten kuvien kohdalla seuraan vielä tilannetta, ennen kuin rupean kuvia kaivamaan uudelleen esille arkiston kätköistä.

Koemielessä laitan tähän pari uutta kuvaa. Kuvat ovat lahjaksi saamani talon makuuhuoneesta. Huoneessa on uusi lattia. Noista väkertämistäni muutamasta tavarasta varmaan voi jo päätellä, että talo sai nimekseen Joulutalo eli siellä vietetään ikuista joulua.

Huonekaluja on toistaiseksi huoneessa, ja koko talossa, kovin vähän.  :)

Nyt jään jännityksellä seuraamaan näkyvätkö nämä kuvat vielä huomenna blogissani ja selviääkö jotain kautta mistä tässä riesassa on kyse.

maanantai 13. huhtikuuta 2020

Retrotalon pääsiäinen

Pieni kimppu narsisseja ja keltainen pallokynttilä keittiössä ovat retrotalon tämän vuoden pääsiäiskoristeet. Normaalista poiketen on aamukahvin lisukkeeksi keitetty kananmunia.

Omiin pääsiäispuuhiini on kuulunut tämän pienen kaapin tekeminen Retrotalon olohuoneeseen. Kaapin päällä olevan (lundby?)radion ostin helmikuussa Tampereen nukkekotimarkkinoilta, se on kaivannut siitä asti alleen hyllyä tai lipastoa.

Tekemäni kaapin ovia ei saa auki. Kaappi on koottu kolmesta puunpalasesta, kahdesta pahvin(ovi)palasesta ja kuudesta helmestä, jotka toimittavat saranoiden ja hantaakien virkaa.

Vielä on hetki aikaa viettää korona-pääsiäistä, mukavasti kotona. Vaikka ihmisiä joutuukin karttelemaan, on nykyään sentään monia näppäriä konsteja pitää yhteyttä sukulaisiin ja ystäviin, verrattuna tuohon retro-70-lukuun, jolloin kaikki perheenjäsenet joutuivat jonottamaan vuoroaan yhteen ainoaan puhelimeen ja puhelut maksoivat maltaita!

 Koitetaan pysyä itse ja pitää samalla toisemme terveinä!



lauantai 4. huhtikuuta 2020

Uusia puuhia

Tulipahan täytettyä (pyöreitä)vuosia koronan estäessä kokoontumiset. Kakkukahveiden juominen siirtyy tuonnemmaksi, mutta ovenraosta sain vastaanottaa nämä kaksi hauskaa syntymäpäivälahjaa.



Siskoni oli pelastanut talteen Lundbyn kartanon. Tämä lahja on kuulemma "unelmakohde remonttitaitoiselle". Irrallisina olivat kartanon mukana savupiippu ja yksi ovi.


Kirsi oli tehnyt minulle alustan unelmien puutarhaan. Pihakaluston ja ensimmäiset tykötarpeet sain nurmikon mukana. Nurmikon alla on puinen levy eli puutarhaa voi kasvattaa sivuille ja siihen voi "helposti" kiinnittää kaikenlaista.

Odottakaas vaan, vielä jonain päivänä käyskentelee kartanonrouva vuoroin remontoidussa kodissaan, vuoroin puutarhassaan kukkameren keskellä. Sitä ennen on tiedossa puuhaa kerrakseen, erinomaisen hauskaa puuhaa!  :)


sunnuntai 29. maaliskuuta 2020

Muutoksia ja lisää muutoksia

Kauan olen empinyt mitkä myyntipaikkani tuossa sivupalkissa mainitsisin. No, kun mistään ei voi nyt korona-aikana olla varma, niin päätin pitää palkissa ne tapahtumat joita ei (vielä) ole peruttu.

Turun Nukkekoti- ja Nukkemessut siirrettiin maaliskuulta kesäkuuhun, niiden uusi ajankohta (tämän hetkisen tiedon mukaan) on 13.-14.6.2020. (Helsinkiin huhtikuuksi suunnitellut nukkekotimarkkinat on peruttu.) Myös Turun käsityöläismarkkinat järjestetään (tämän hetkisen tiedon mukaan) kesäkuun lopussa. Koska tilanteet elävät koko ajan, taitaa olla paras kuitenkin pitää noita päivämääriä suunnitelmina, ei lukkoon lyötyina asioina.



Vaikka nukkekotinäyttelyitä ei nyt pääse ihailemaan eikä markkinoille pääse tekemään hankintoja omaan nukkekotiin, voi päiväänsä piristää hauskalla nallejahdilla. Eli omaan ikkunaansa voi laittaa nallen tai päiväkävelyllä voi käydä pikkuväen iloksi tai omaksi ilokseen laskemassa ikkunoille laitettuja nalleja ja muita pehmoeläimiä. Omassa ikkunassani n. 50 vuotias Mallu-nalle (1:1) sai seurakseen pari huovuttamaani mininallea.



keskiviikko 11. maaliskuuta 2020

Turun nukkekoti- ja nukkemessut 14.-15.3.2020 ON PERUTTU!!

TIEDOTE: Hallituksen suositukset yleisötilaisuuksia varten 12.3.2020: 

Kaikki yli 500 hengen yleisötilaisuudet perutaan toukokuun loppuun saakka. Näin ollen esimerkiksi tulevan viikonlopun Turun Nukkekoti- ja nukkemessut on peruttu!


keskiviikko 19. helmikuuta 2020

Minimaailmat-näyttely Harjavallassa 18.2.-12.7.2020

Satakuntalaisten nukkekotiharrastajien upeita taidonnäytteitä on esillä Emil Cedercreutzin museossa Harjavallassa. Näytillä on sekä nukkekoteja että roomboxeja.

Siskoni on yksi neljästätoista innokkaasta näyttelyssä mukanaolevasta harrastajasta. Tässä on hänen Vaaleanpunaisen talonsa sisustuksen viimeinen silaus käynnissä. 

Näyttelyn avajaiset olivat viime sunnuntaina ja nyt kaikki ihanat minimaailmat ovat yleisön ihailtavina 12.7.2020 asti.

Emil Cedercreutzin museo sijaitsee Kokemäenjoen rannalla n. 3km matkan päässä Harjavallan keskustassa. Nukkekotinäyttelyyn tutustumisen lisäksi kannattaa varata aikaa koko museon kiertämiseen. Museossa on kuvanveistäjä Emil Cedercreutzin veistosten ja siluettien lisäksi mahdollisuus tutustua upeaan taiteilijakoti Harjulaan ja monenmoisiin Cedercreutzin kokoelmiin.

lauantai 25. tammikuuta 2020

Kuolema nukketalossa

Marraskuussa oli Lillahusin instagramtilillä hauska kuva pöydästä, jonka päällä oli Kuolema nukketalossa niminen kirja. Lähetin kuvan siskollenikin.

Ja kuinkas kävikään, kun aukaisin jouluna lahjapaketin...

...sieltä löytyi samainen kirja Vaarinmökin Ikäneidon dekkarinälkää tyydyttämään...

...sekä vähän pienempänä kirja Kesäkodin hyllyyn sadepäivää odottamaan...

...ja vieläpä alkuperäinen teos (vuodelta 1948) omalle yöpöydälleni!! Kyllä Korvatunturilla joulutontut osaavat kaikkea tehdä!  :)

tiistai 21. tammikuuta 2020

Virkattu tyyny

Keltaisesta (uudesta) langasta virkattu tyyny löysi paikkansa Retrotalon olohuoneen sohvalta.

Liimasin kasaan myös pikkuruisen sivupöydän, jonka päältä lattialla ollut lamppu näkyy paremmin. Mahtuipa pöydälle pieni namikulhokin.

tiistai 7. tammikuuta 2020

Lomalla virkattuja tyynyjä

Yksi nukkekotipuuhastelun hyvistä puolista on sekin, että lomamatkalle voi huoletta ottaa mukaan useamman lankarullan. Matkalaukun paino ei langoista nouse, eivätkä ne tilaakaan juuri vie.

Samalla heti vuoden alussa voi myös todistaa itselleen, että kaikki hyvät päätökset on tehty rikottaviksi. Niinkuin nyt sekin, että uusia lankoja ei osteta ennenkuin vanhat on käytetty. Mutta kun, Sulo Wileniä lainatakseni, "halvalla sain"!  :)

Sehän on jo ennestään Honkkarin väen tiedossa, että tyynyjä ei nukkekodissa voi koskaan olla liikaa...