Talvilomareissu on takana ja pikkuruiset matkamuistot kotona. Mukanani toin korunosia purkki- sekä kulhotarvikkeiksi (tai lampunvarjostimiksi). Lasiset korvakorut taitavat päätyä koristeiksi kirjahyllyihin ja lisko koristeeksi tavernan seinälle.
Matkan aikana oli hauska lukea arvonta-kommenttejanne! Mukavan paljon kommentteja jo onkin. Vielä on muutama päivä aikaa osallistua arvontaan kommentoimalla edellistä postaustani.
Mattoja, mööpeleitä ja muuta tarpeellista tavaraa näyttämöinä nukkekodit Vaarinmökki, Honkkari, Lahjatalo, Kesäkoti, Joulutalo ja Retrotalo sekä lastenhuone-roombox.
keskiviikko 28. tammikuuta 2015
perjantai 9. tammikuuta 2015
Arvonta
Blogini täytti tammikuun alussa 2 vuotta ja sillä on 20 jäsentä! Toivotan, tässä ja nyt, kaikki näiden kahden vuoden aikana jäseniksi liittyneet lämpimästi tervetulleiksi seuraamaan nukkekotipuuhiani.
Syntymäpäivän kunniaksi järjestän pienen arvonnan, jossa arvon oheisissa kuvissa olevat kaksi voittopakettia.
Mukaan arvontaan pääset kirjoittamalla kommentin tämän postauksen perään. Voit samalla esittää toiveen siitä kumman paketeista ensisijaisesti haluaisit.
Arvonnassa ovat mukana kaikki 31.1.2015 klo 24.00 mennessä kommentoineet.
Syntymäpäivän kunniaksi järjestän pienen arvonnan, jossa arvon oheisissa kuvissa olevat kaksi voittopakettia.
Paketti n:o 1.
Paketti n:o 2.
Mukaan arvontaan pääset kirjoittamalla kommentin tämän postauksen perään. Voit samalla esittää toiveen siitä kumman paketeista ensisijaisesti haluaisit.
Arvonnassa ovat mukana kaikki 31.1.2015 klo 24.00 mennessä kommentoineet.
keskiviikko 7. tammikuuta 2015
Ruusuja
Honkkarin vintillä on ollut maljakossa vaaleanpunaisia ruusuja. Noiden ruusujen tilalle halusin vaihtaa oranssin kimpun. Nyt kimpun kukat on tehty! Samalla innostuin tekemään myös pinkkejä ruusuja. Kuvassa osa Honkkarin oransseista ruusuista vielä ilman lehtiä, vanhat hempeän vaaleanpunaiset ruusut ovat alhaalla vasemmalla.
Ruusut ja lehdet on tehty kopiopaperista, varret ovat paperilla päällystettyä rautalankaa. (Rautalangan löysin/ostin Raision Plantagenista.)
Osan ruusuista paketoin sellofaaniin.
Ruusut ja lehdet on tehty kopiopaperista, varret ovat paperilla päällystettyä rautalankaa. (Rautalangan löysin/ostin Raision Plantagenista.)
Osan ruusuista paketoin sellofaaniin.
maanantai 5. tammikuuta 2015
Kirjojen kansia
Vaarinmökin ikäneidon ja pikkumiehen Mailikselta ja Sulolta saaman joululahjapaketin paperi oli niin kaunista, etten malttanut heittää sitä pois. Sen sijaan käytin paperin vieraskirjojen ja valokuva-albumien kansiin.
sunnuntai 4. tammikuuta 2015
Juhlan jälkeen
Neito ja pikkumies viettivät ensimmäisen yhteisen joulunsa ilman sen suurempia kommervenkkejä. Riisipuuroa sekä muita joulun herkkuja syötiin ja kuusen alle ilmestyneet lahjapaketit avattiin. Neito avusti pilttiä pakettien aukaisemisessa, poika kun ei vielä oikein hommaa osannut.
Mailis ja Sulo olivat paketoineet pojalle kasan mieluisia leluja. Puu-ukon lisäksi paketissa oli iloinen apina sekä leikkitalo, jonka uumeniin voi sulloa kaikkea pientä ja tarpeellista. Apina on ollut pojan unikaverina joulusta alkaen. Aijemmin pojalla ei ollutkaan kuin kirja ja leikkiauto.
Ikäneito itse sai Mailikselta ja Sulolta komean laukun. Sen kanssa kelpaa lähteä kirkonkylälle ostoksille. Laukun voi oikeasti avata ja sulkea!
Neito oli laittanut pojalle pakettiin potan. Hänen mielestään hissukseen rupeaisi olemaan aika pojan opetella sillä istumista. Taitaa ajatuksen taustalla kyllä olla neidon kyllästyminen joka paikassa kuivumassa oleviin sideharsoihin...
Potan on käsin(!) dreijannut keraamikko Inge-May Koskelin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)