Pitkästä aikaa oli taas hauska tehdä kukkia, kimppu päivänkakkaroita valmistui tänään.
Kaksi lävistäjää (mikähän tälläisen härvelin oikea nimi on), valkoista ja vihreää paperia, pätkä rautalankaa, tippa keltaista maalia ja liimaa, muuta ei tarvita.
Kastelin 2-3 cm pitkien rautalankojen päät keltaiseen maaliin. Maalin kuivuttua liimasin terälehdet, kaksi per kukka, paikoilleen. Osaan varsista liimasin lehden.
Maljakon liimasin kasaan korunosista. Kuvassa ylhäällä pilkottava lenkki on terälehtilävistäjässä kiinni, sillä lävistäjä on myös avaimenperä.
Tuore kukkakimppu päätyi Lahjatalon pöydälle.
Mattoja, mööpeleitä ja muuta tarpeellista tavaraa näyttämöinä nukkekodit Vaarinmökki, Honkkari, Lahjatalo, Kesäkoti, Joulutalo ja Retrotalo sekä lastenhuone-roombox.
torstai 30. maaliskuuta 2017
perjantai 24. maaliskuuta 2017
Ikäneidon uusi kaulahuivi
Ensimmäinen 1mm puikoilla koskaan neulomani työ on valmis.
Täytyy jatkaa vielä harjoituksia, ennenkuin aloitan villasukkien neulomisen tästä langasta...
tiistai 21. maaliskuuta 2017
Turun messuilta
Mukavien ihmisten lisäksi messuilta löytyi muitakin aarteita. Tässä niistä ne, joille oli täsmäpaikka heti tiedossa.
Lahjataloon ostin sivustavedettävän ja kangasta, josta aijon ommella sohvaan "patjanpäällisen". Kuvassa kangastilkku on vasta sovituksessa.
Honkkarin väki voi aloittaa painonvartioinnin, uusi vaaka auttaa siinä hommassa.
Pyyhe taisi unohtua Tampereen markkinoiden hankintoja kuvatessa, se oli myös täsmäostos Honkkariin.
perjantai 17. maaliskuuta 2017
Turun nukkekotimessut, säilytysrasioita
Huomenna on taas se hauska päivä, jolloin alkavat Turun Nukke- ja Nukkekotimessut. Messukeskuksen ovet avautuvat klo 10.00 ja pysyvät avoinna klo 17.00 asti.
Jo tänään menen Kimalaisen kanssa laittamaan myyntipöytämme ojennukseen. Pöydältämme löytyy ihka uutena tuoteena mm. tämä "Tupperwaren Optimum-rasiat". Rasioita on kolmea eri kokoa, niistä saa kannen auki. Paljon muutakin tarpeellista pientä ja vähän isompaakin tavaraa on tarjolla.

Tervetuloa, Turussa tavataan!
sunnuntai 12. maaliskuuta 2017
Turun nukkekotimessut, lamppuja
Turun Kädentaitomessujen yhteydessä Turun messu- ja kongressikeskuksessa järjestetään jälleen Nukkekoti- ja Nukkemessut 18.-19.03.2017. Messut ovat avoinna molempina päivinä klo 10-17.
Olen varannut myyntipaikan messuilta,
myyntipöytäni numero on 29. Pöytä sijaitsee B-hallissa. Myynnissä
on mattoja, mööpeleitä ja muuta tarpeellista tavaraa. Tavarat ovat minun, Kimalaisen, siskoni ja siskontytön valmistamia.
Nämä lamput ovat matkalla markkinoille. Kuten kuvista näkyy, varastoon kertyneet hammastahnatuubien korkit ovat löytäneet paikkansa. Muutama muunkinlainen lampunkuuppa sentään on tarjolla.
perjantai 10. maaliskuuta 2017
Koira vai lammas ?
Tästä kuvasta voisi kuvitella Honkkarissa asuvan "skotin" tuijottavan haltioituneena ruokapussiaan. Pieleen arvaus kuitenkin meni, jos luuli niin.
Todellisuudessa terrierin huomion on vienyt talon uusi asukki suljetun oven toisella puolella.
Tämä lammas-koira, siis lammas-koira, ei lammaskoira, syntyi kun yritin huovuttaa villakoiraa. En vieläkään tiedä muistuttaako otus enemmän lammasta vai koiraa. No, niin tai näin, se asuu nyt Honkkarissa.

tiistai 7. maaliskuuta 2017
Viittä vaille valmis
Honkkarin ruokahuone on lähes valmis, jos nyt nukkekodissa mikään voi koskaan olla täysin valmista.
Puutelistalla on "enään" peräseinälle pari taulua ynnä lampetit tai kyntteliköt ja oveen kahva sekä vähän krumeluurimmat tuolit ruokapöydän ympärille.
Oma lukunsa sitten onkin talon etuseinä, jonka sisäpuolelle en ole tehnyt mitään eli siitä puuttuu tapetti, verhot, ikkunalauta ja kasvit...

lauantai 4. maaliskuuta 2017
Tampereen nukkismarkkinoilta nämäkin
Honkkariin etsin ja löysin muutamia täsmätuotteita. Vanhat jalalliset viinilasit tuppasivat kaatumaan vaikken edes hengittänyt niitä päin. Tampereen markkinoilta löytyi tukevampi malli!
Honkkarin koirat ovat olleet jo kauan ilman ruokaa. Nyt asia tuli korjattua.
Tätä kulmahyllyä en tiennyt edes hakevani, mutta se halusi tulla mukaani. Kuvittelin laittavani hyllykön Vaarinmökkiin, mutta paljon paremmin se sopi Honkkarin ruokasaliin, portaiden alla olevaan tyhjään tilaan.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)