maanantai 31. maaliskuuta 2014

Pulsaattoripesukone

Niin on Vaarinmökin ikäneito tohkeissaan mahdollisesta perheenlisäyksestä, että hän hankki tuliterän pesukoneen helpottamaan mahdollisen vauvapyykin pesua. Kovin pientä helpotusta tosin on tiedossa, sillä käyttövesi pesukoneeseenkin tuodaan ja viedään edelleen ämpärillä. Josko adoptio onnistuu, taitaa edessä olla vesijohdon vetäminen mökkiin...

Olin viikonloppuna Porin seudun kansalaisopiston järjestämillä nukkekotikursseilla. Nukkekodin pyykkipäivä-kurssilla valmistettiin Leea Lehelmän opastuksella mm. pulsaattoripesukone.

Pulsaattorikoneen materiaalina käytettiin enimmäkseen puuta ja pahvia.

Koneeseen tehtiin tietysti myös kansi.

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Turun messuilta 2014

Messuilta ostin silmälasienpuhdistusliinan ja Maria Malmströmin Nukkekoti Väinölän vuosi -kirjan. Marian kirjaa katselee ilokseen, sillä sen valokuvat ovat upeita! Kirjan "kylkiäisenä" sain, mukavana yllätyksenä, saman kirjan minikokoisena.


Nukkekotiyhdistyksessä joku on keksinyt oivan idean. Yhdistyksen pöydässä myytiin silmälasienpuhdistusliinaa, johon on painettu huovan kuva. Kun liinaa ei enään käytä, voi siitä leikata huovan nukkekodin väen iloksi.

Huopaa mallailin jo Honkkariin, vaikken sitä vielä olekkaan leikannut. Huovan väritys on kuin tänne tilattu!

 Honkkarissakin luetaan Marian molempia kirjoja.

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Turun Nukkekoti- ja Nukkemessut 2014

Turun Kädentaitomessujen yhteydessä Turun messu- ja kongressikeskuksessa järjestetään Turun Nukkekoti- ja Nukkemessut 22.-23.03.2014. Messut ovat avoinna klo 10-17 molempina päivinä.Olen varannut myyntipaikan messuilta.

Myyntiin tulee mattoja, mööpeleita ja muuta tarpeellista tavaraa. Matot ovat kutomiani, mööpelit Kimalaisen valmistamia ja muu tarpeellinen tavara minun, siskoni ja Kimalaisen tekemää. Tervetuloa tutustumaan!

Kaiken muun tarpeellisen tavaran lisäksi shakkilautoja ja leipää on taas, pienen tauon jälkeen, tarjolla.

 

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Narsisseja ja muita kukkia

Sunnuntaina Turun seudun nukkekotikerhossa teemana olivat kukat ja kasvit. Käytössä oli kerhon punchit. Vaikkakin kukka-aihe oli vapaa, yhdessä mietimme ja kokeilimme erilaisia tapoja valmistaa narsissi.

Kerholla ehdin tehdä muutaman narsissin sekä lävistää lehtiä ja erivärisiä kukka-aihioita. Asetelman ja ensimmäisen kukkakimpun sain valmiiksi vasta kotona.

Pääsiäisruukun narsissit on tehty kahdella eri tavalla. Vasemman narsissin alaterälehdet ovat salmiakin malliset. Ne on leikattu yksittäin ja niitä on oikeaoppisesti 6 kappaletta. Oikeanpuoleisen kukan alaterälehdet on tehty valmiista kuviosta eli terälehtiä on vain 5. Eroa ei juuri huomaa, mutta jälkimmäinen valmistustapa on paljon näppärämpi  ja nopeampi! Molempien kukkien "tötteröt" on rullattu paperiluiskasta, johon on leikattu hapsuja millin välein. Hapsureunan avulla "tötterön" pystyy levittämään narsissinmaisen avoimeksi. Ruukku on värikästä kananmunakennoa, lehdet muovia.

Vasta valokuvasta huomasin, että lehtien viimeistely on vielä tekemättä. Pemppali sentään! Toivottavasti onnistun muotoilemaan lehdet, vaikka ne on liimattu kiinni.

Honkkarin makuukammariin tein kukkakimpun. Jokaisessa kukkavarressa on kolme kerrosta reijityskuvioita liimattuna päällekäin ja rypistettynä suppuun. Lehti on muovia, maljakko on helmi.

perjantai 14. maaliskuuta 2014

Pöytälamput

Pöytälamput tein helmistä, hammastahnatuubin korkeista, koktailtikuista ja puuhelmistä. Koktailtikun pään liimasin puuhelmen reijän sisään. Puuhelmestä sain hyvän liimapinnan lampunkuupan sisälle.

Lamput on kuvattu Lakeudentie 20 blogissa järjestetyssä ystävänpäivä-arvonnassa voittamani isomman pitsiliinan päällä. 

tiistai 11. maaliskuuta 2014

Arvontavoitto

Voitin Lakeudentie 20 blogissa järjestetyn ystävänpäivä-arvonnan! Palkintona sain upeat virkatut pisiliinat, konekirjotun maton ja parfyymipullot tarjottimella. Mukana paketissa oli myös hauska Siiri & Iivari valokuvakortti. Palkintotyöt ovat mahdottoman kauniita! Iso kiitos näistä Sirkalle!

Maton ja pienemmän pitsiliinoista sijoitin Honkkarin olohuoneeseen.

Parfyymipullot pikkuruisella tarjottimella ovat Vaarinmökin ikäneidon kammarissa. Isompi pitsiliinoista päätyy Lahjataloon, jahka talon remontti valmistuu.

Ikäneito on saanut myös uuden elokuvajulisteen. Elokuvan pääosassa Tauno Palo, kukas muukaan.

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Naisen Elämää

Kokemäen koulukeskuksessa järjestetään Naisen Elämää tapahtuma sunnuntaina 9.3.2014 klo 12.00-17.00. Olen mukana tapahtumassa kertomassa nukkekotiharrastuksesta ja myymässä mattoja, mööpeleitä ja muuta tarpeellista nukkekodin tavaraa. Koulukeskuksen osoite on Haapionkatu 13.

Kevät, aurinko ja pääsiäinen ovat mukana tavaroiden värimaailmassa.

Jättiläisen lankakeriä vai kääpiön tuoli? Kynttilä ja langat ovat 1:12, tuoli on lasten huonekalu samassa mittakaavassa.

Tervetuloa tutustumaan koko valikoimaan!

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Laskiaisen viettoa

Honkkarin makuukammarin kalusto on maalattu! Samalla "maalasin" myös seinälampun kuupan. Levitin värin kuuppaan hammastikulla. Tikun terävällä kärjellä sai hyvin laitettua värin myös pitsikoukeroiden väleihin.

Tänään talon emäntä päätti hemmotella itseään laskiaisherkulla. Mukillinen kahvia ja laskiaispulla, jossa taitaa olla enemmän kermavaahtoa ja hilloa kuin pullaa, mukaan makuukammariin. Sitten varpaat peiton alle ja hyvä kirja käteen, niin johan maistuu elämä makealta.

Herkullista laskiaista hernekeittolautasten ja pullakaffeitten ääreen kaikille blogini lukijoille!