lauantai 30. kesäkuuta 2018

Turussa markkinoilla

Aika rientää vauhdilla, sillä kaksi päivää on jäljellä ja kaksi mennyt Turun käsityöläismarkkinoista, kirjoittaessani tätä lauantaina aamulla.

Kimalaisen intarsiatöita ja nukkekodin tärkeitä tavaroita on ollut ja on edelleen myynnissä Turun Vähätorin reunassa Aurajokirannassa. Kojumme on vanhan kirjaston lähellä SPRn teltan kohdalla. (Ylempi valokuva viime vuodelta, alempi tältä vuodelta myyjän vinkkelistä.

Markkinat ovat auki lauantaina ja sunnuntaina klo 10-18. TERVETULOA TURKUUN MARKKINOILLE!

sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Roomboxit, viikko 25

Kirsin boxissa, vanhan kartanon kirjastossa, on kahvikupposen aika.

Lastenhuoneboxiin tein pöytälampun. Helmilaatikossa oli sopivan värinen kala-aiheinen helmi, siitä tuli lampun varsi, myös jalka ja lampunvarjostin ovat korunosia.

Tinan ja Anetten lelukauppaboxissa on monenvärisiä vetureita myynnissä.

perjantai 22. kesäkuuta 2018

Juhannuksena uuteen kotiin

Sain nukkekotirivistööni uuden talon siskoltani myöhästyneenä synttärilahjana. Talovalintaan oli kuulemma vaikuttaneet nuo useanlaiset oranssit tapetit.  :)

Siskoni arvasi oikein eli etten malta näitä tapetteja peittää enkä poistaa.

Vähän elämisen jälkiä on näkyvissä, mutta niinhän se aina on kun muuttaa vanhaan taloon.

Tämä Lunby on kyllä on niin 70- lukua...

Eteisaula on hieman hillitympi.

Lahden nukkekotimarkkinoilta löytyi amme, joka sopii tänne kuin nenä päähän. Vessanpytty ja lavuaari samasta setistä ovat hakusessa...


Näiden kuvien myötä toivotan kaikille blogini seuraajille

 leppoisaa juhannusta!

sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

Roomboxit, viikko 24

Tinan ja Anetten lelukaupassa Toomasviilaajuu, tai mikä sen oikea nimi onkaan, tullut myyntiin. Kyseessä on keräilykappale, sillä näitä on vain yksi. :)
Toomasviilaajuu = Thomas we love you, kuuluu sarjaan "lasten suusta".

Kirsin vanhassa kartanossa lahjaksi saatu kaunis laukku ja illan kajossa loistava ruusu ovat jääneet kotiin rientäneen rouvan jäljiltä kirjahyllyn viereen lattialle. Mihin lie ollut niin kiire? Yleensä rouva on tarkka siisteydestä.

Lastenhuoneeseen on lisätty jälleen hiiri, tämäkin on Disneyn piirretyistä tuttu.

Hupaisaa sinänsä, että näin kesäaikaan alkuviikosta kuvittelee, että nyt on "pitkät päivät" aikaa itse tehdä uusi esine tuonne boxiin ja sitten onkin yhtäkkiä sunnuntai ja huomaa penkovansa aarrevarastoaan, jotta löytäisi jonkun lastenhuoneeseen sopivan esineen.

maanantai 11. kesäkuuta 2018

Roomboxit, viikko 23

Lastenhuoneessa on yksi iloisen värinen leluauto enemmän.

Tina ja Anette löysivät Lahden Miniatyyri Markkinoilta pikkuautoja lelukauppaansa.

Tämän kuvan mukana tuli tieto siitä, että Kirsin boxi on vanhan kartanon huone. Kartanon ranskalaiset ikkunat on asennettu ja kulku käy puutarhaan sitä kautta.
.

lauantai 9. kesäkuuta 2018

Lahden markkinat 9.6.2018

Ikäneito kerkeää rentoutumaan vielä hetken ennen kuin Lahden nukkekotimarkkinat avautuvat lauantaiaamuna klo 10.00.

Kävimme laittamassa myyntipöytämme ojennukseen jo perjantai-iltana. Tässä vielä siskoni ja siskon tytär työn touhussa.

Nähdään Lahdessa!

torstai 7. kesäkuuta 2018

Lahden Miniatyyri Markkinat 9.6.2018

Lauantaina 9.6. klo 10-16 järjestetään Lahdessa jälleen Miniatyyri Markkinat. Markkinapaikkana on Asko II:n tapahtumatori, osoitteessa Askonkatu 9 C, Lahti.

Vaarinmökin Ikäneito, siskoni, siskontyttö ja minä olemme paikanpäällä, Kimalainen on läsnä tuotteidensa välityksellä. Paljon kaikenlaista tarpeellista nukkekodin tavaraa ja meidät löydät pöydältä nro 20 tapahtumatorin perältä, vasemmalta seinustalta ...me tosin emme ole pöydällä... :)

Siskontyttö on urakoinut kynttilöitä, nyt on kuoseja, värejä ja kokoja mistä valita.

 
Kimalainen on tehnyt, huonekalujen lisäksi, mm. puuvärikyniä.

Siskoni työhuoneessa on syntynyt 70-luvun peilejä ja niiden värimaailmaan sopivia käsilaukkuja.

Minä olen kutonut uusia mattoja, näiden hempeiden mattojen lisäksi myös räiskyvämmän värisiä.

Tervetuloa Lahteen!


sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

Roomboxit, viikko 22

Tinan ja Anetten lelukaupaan (lahjaksi) tekemäni lahjapaperirullat pääsivät koriin myyntitiskin päätyyn, mistä niitä voi joko ostaa tai myyjä napata paketointia varten.

Kirsin boxissa kirjahylly on laitettu paikoilleen ja vanhat kirjasarjat hyllyille.

Lastenhuoneeseen tein rullaverhon, ikkuna tosin puuttuu... vielä.