sunnuntai 29. maaliskuuta 2020

Muutoksia ja lisää muutoksia

Kauan olen empinyt mitkä myyntipaikkani tuossa sivupalkissa mainitsisin. No, kun mistään ei voi nyt korona-aikana olla varma, niin päätin pitää palkissa ne tapahtumat joita ei (vielä) ole peruttu.

Turun Nukkekoti- ja Nukkemessut siirrettiin maaliskuulta kesäkuuhun, niiden uusi ajankohta (tämän hetkisen tiedon mukaan) on 13.-14.6.2020. (Helsinkiin huhtikuuksi suunnitellut nukkekotimarkkinat on peruttu.) Myös Turun käsityöläismarkkinat järjestetään (tämän hetkisen tiedon mukaan) kesäkuun lopussa. Koska tilanteet elävät koko ajan, taitaa olla paras kuitenkin pitää noita päivämääriä suunnitelmina, ei lukkoon lyötyina asioina.



Vaikka nukkekotinäyttelyitä ei nyt pääse ihailemaan eikä markkinoille pääse tekemään hankintoja omaan nukkekotiin, voi päiväänsä piristää hauskalla nallejahdilla. Eli omaan ikkunaansa voi laittaa nallen tai päiväkävelyllä voi käydä pikkuväen iloksi tai omaksi ilokseen laskemassa ikkunoille laitettuja nalleja ja muita pehmoeläimiä. Omassa ikkunassani n. 50 vuotias Mallu-nalle (1:1) sai seurakseen pari huovuttamaani mininallea.



2 kommenttia:

  1. Hei Nina
    Saat 177777-kisassa valitsemasi palkinnon. Laita sähköpostilla osoitetietosi, niin vien kirjeen postiin. T. raijamaula3 (ät) gmail.com

    VastaaPoista
  2. Osoite lähetetty. Iso kiitos etukäteen! Nina

    VastaaPoista