torstai 29. lokakuuta 2015

Happy Halloween!

 Kurpitsako se noin paljon kattia kiinnostaa? Ei, ei! Kissan silmät tuijottavat paljon ylemmäs...

Hauskaa Halloween-viikonloppua kaikille blogini seuraajille!

keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Kesäkodin verhot

Kesäkodin ensimmäiset verhot ovat paikallaan. Pitsin lisäksi verhoissa on puuvillakangasta. Verholauta on samalla kankaalla päällystettyä pahvia. Tämä versio vaihtuu pelkistetympään heti, kun löydän mieleiseni kankaan.

Kovin on vielä vähänlaisesti kalustusta olohuoneessa, ainoastaan tämä puinen laatikko.

maanantai 26. lokakuuta 2015

Vanhanpojanheittiön istuin

Osallistuin Suuren Snadin yhteydessä järjestettyyn Istu alas-kilpailuun yhdessä Kimalaisen kanssa.

Kilpailutyössämme Vanhanpojanheittiö oli rantatunnelmissa. Tai oli hän saattanut laahata tuolinsa hiekkakuopallekin, ulkona joka tapauksessa Heittiö oli kesäänsä viettänyt.

Nuo neljä kuvaa ovat työn suunnitteluvaiheesta, lopullisessa työssä oli puunlehtiä vähän enemmän. Vasta tuotuani työn Snadista takaisin kotiin muistin, että siihen piti liimata myös muutama kivi. Oluttölkkejäkin piti olla jokunen enemmän, mutta ne eivät ehtineet valmistua edes viimetingassa.

Tämännäköisenä työ oli esillä Snadissa. Täytynee vielä lisätä kivet ja tölkit, niin voi sanoa sen olevan valmis. Ai miksikö Heittiöllä on naisten hellehattu? Se on äidiltä unohtunut ja palauttamatta jäänyt... 

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Minikalustekisa

Suuren Snadin yhteydessä järjestettiin minikalustekisa, jonka teemana oli istuin.

Kisan voitti ylivoimaisesti hempeätäkin hempeämpi työ n:o 26. Tekijäksi paljastui Marita Kivistö. Onnea Marita!

Kaikkia kilpailutöitä en onnistunut kunnolla kuvaamaan, esim. yhden suosikkini, Susanna Pyhälän lypsyjakkaran, kuva on niin epätarkka, että se ei tee oikeutta työlle ja siksi jätän kuvan julkaisematta. Tässä muutama paremmin onnistunut otos, joista voi ainoastaan ihailla tekijöiden mielikuvituksen määrää. Istuimia oli todella monenlaisia:

  Kartanotunnelmasta...
 wc:n kautta...
 
 Etelä Eurooppaan...
 
edelleen vattumadon taloon...
ja mummolaan.

Monet yksityiskohdat töistä olen huomannut vasta useasta eri blogista kilpailutöiden valokuvia katsellessani. Kyllä tässä maassa on taitavia tekijöitä! 

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Suuresta Snadista

Viikonloppuna järjestetty Suuri Snadi oli jälleen erinomaisen mukava tapahtuma! Ihmeteltävää ja ihasteltavaa riitti molemmiksi päiviksi kaikilla osastoilla. Uusien ja vanhojen harrastajien kanssa juttu luisti ja yhdelle jos toiselle taisi kertyä monenlaisia ideoita kotiinvietäviksi.

Kiitokset kaikille tapahtuman järjestämiseen osallistuneille ja pöytämme ääressä pysähtyneille. Viikonloppu oli onnistunut teidän ansiostanne!

Ehdin itsekin piipahtamaan hetkeksi ostoksille. Kovin olivat hankintani ruokapainotteisia.

Nämä upeat, uskomattoman ohuet pekoninsiivut ovat Angie Scarrin tekemät. Useista erilaisista tuotteista sen yhden valitseminen oli todella vaikeaa. Myyjänä toiminut Angien mies naurahti, että pääsin kuitenkin helpolla, kun tulin ostoksille vasta sunnuntaina. Lauantaina olisi vaihtoehtoja ollut paljon runsaammin...

Angien valikoimista ovat myös nämä ruokatangot. Kelpaa tuosta siivuttaa makkaraa Vaarinmökin Ikäneidon leivän päälle. Suolakurkkua vielä tykö, niin johan maistuu!

Tänä pikkiriikkinen posliinisaapas kynttilöineen löytyi Jenna Kantoniemen valikoimista.

torstai 15. lokakuuta 2015

Suuri Snadi 2015

Viikonloppuna 17.- 18.10. järjestetään Suuri Snadi pienoismalli- ja miniatyyritapahtuma Vantaan Energia-Areenalla osoitteessa Rajatorpantie 23, Myyrmäki, Vantaa. Areena on avoinna molempina päivinä klo 10-17.
Markkinoille valmistui viimetinkaan "räsymattoja" (muitakin värejä kuin kuvassa olevat). 
WC- ja sängynvierusmattojen valikoimasta on osa näissä kuvissa.
Pöydältämme (N3/01) löytyy mattojen lisäksi mööpeleitä ja muuta tarpeellista nukkekodin tavaraa. Matot ovat kutomiani, mööpelit Kimalaisen valmistamia ja muu tarpeellinen tavara minun, Kimalaisen, siskoni ja siskontytön tekemää. Tervetuloa!

perjantai 9. lokakuuta 2015

Lisää purkkeja

Hempeän vaaleanpunaista vai pirteän pinkkiä? Tekemieni purkkien väri tummuu ylhäältä alaspäin eli taitaa olla makuasia kumman väriseksi näitä kissakantisia purkkeja kutsuu.

Kesän lämpöä on vielä ripaus jäljellä tässä auringonkukkakantisessa purkissa. Purkki on päällystetty ostamani arvan (ei voittoa) paperilla.

Ikäneito sai hieman hillitymmän purkin. Hänen sokeripurkkinsa kantena on huonekalunasta.