keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Uusi Vuosi!

Toivotan Aurinkoista Uutta Vuotta kaikille blogissani piipahteleville sekä vaiherikkaita päiviä nukkekotiharrastajien taloihin ja antoisia hetkiä tämän ihanan harrastuksen parissa!

Vaarinmökin, Honkkarin ja Lahjatalon asukkaat odottavat innolla mitä kaikkea uutta vuosi 2015 tuo tullessaan, kaikenlainen kun näkyy olevan mahdollista. Kuka esimerkiksi olisi vuosi sitten uskonut, että Vaarinmökin ikäneidosta tulee äiti? En minä ainakaan!

Toinen kalenteripaketti

Jälleen kerran on todettava, että aika rientää niin etten perässä pysy. Jo 23. päivä avasin joulukalenterivaihtoni toisen luukun, mutta vasta nyt olen kameran ja tietskan äärellä.

Pakertista avautui tämä Suurenmaailman äiteen tekemä upea pallokranssi! Äiteeltä tuli myös joululahjapaketti Vaarinmökin pikkumiehelle. Siitä lisää myöhemmin...

Vaihtopaketeissani lähetin äiteelle tyrkyttimen roikottimet ja kangaspakat tykötarpeineen. Mailis sekä Sulo ja Harri saivat myös omat joulupakettinsa.

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Skanssin joulumyyjäiset Turussa

Vuoden viimeiset myyjäiset ovat meneillään. Turussa, Skanssin kauppakeskuksen yläkerrassa sijaitsee markkinapöytämme, josta löytyy kaikenlaista tarpeellista tavaraa, myös nukkekotiin.

Markkinat jatkuvat maanantaihin 22.12.2014 asti, arkisin klo 10.00-21.00, la 9.00-18.00 ja su 12.00-21.00. Tervetuloa!

perjantai 5. joulukuuta 2014

Juhlapäivä 6.12.

Eihän Ikäneito sentään poikaansa yksin jättänyt. Uunissa ollut pellillinen pullia vain vei hänen huomionsa hetkeksi. Tuoreet korvapuustit sekä piparkakut ja kynttilät kuuluvat neidon ja pojan itsenäisyyspäivän kahvipöytään.

Juhlan tuntua lisäämään neito nouti piirongin kätköstä valkoisen perintöliinan. Liinan suojaksi hän levitti uutukaisesta kankaasta ompelemansa pikkuliinan. Kahvin hän aikoo juoda mökin kauneimmasta kupista. Taapero saa maistaa oman osuutensa samasta kupista.
Kynttilöitä neito ei laita tänä vuonna ikkunalaudalle, vaan poikkeuksellisesti hän polttaa ne keittiön pöydällä. Suunnitelmana on, kahvin juonnin ohessa, itsenäisyyspäivän hämärtyessä, katsella pojan kanssa sylityksin kynttilöiden liekkiä ja kuunnella radiosta selostusta juhlapäivän tapahtumista...

Iloista itsenäisyyspäivää kaikille blogiani seuraaville!!

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Ensimmäinen kalenteripaketti

Pakko minun on uskoa Murphyn lakiin, kun tietotekniikka pettää juuri silloin kun nukkekotiharrastajilla alkavat joulukalenterivaihdot. ADSL-modeemimme otti ja hajosi viime sunnuntaina. Voi kun harmitti, etten päässyt pariin päivään näkemään yhtäkään blogia. Nyt on uusi härveli hankittu ja saan taas iloita muiden tarinoista ja tekemisistä!!

Rikkoutunut modeemi vaikutti myös siihen, että voin vasta nyt esitellä jo maanantaina avaamani joulukalenteripaketin sisällön. Minulla on tänävuonna vaihdossa kaksi luukkua, molemmat Pieni talo, suuri maailma-blogin äiteen kanssa.

Äiteeltä saamassani paketissa oli todellinen aarteiden röykkiö. Näistä riittää iloa kaikkiin taloihini! Ensimmäisenä paikkansa löysi lattiaharja Vaarinmökistä.

Vaarinmökissä onkin tähän asti roskat ja kissankarvat lattioilta huiskittu ulkoluudalla. Nyt kun talossa on pikkumies lienee syytä vähän perusteellisempaan puhdistukseen.

Vaan eipä kai tarkoituksena ollut, että poika jo tuossa iässä hoitaa siivoukset? Missä ihmeessä se Ikäneito taas luuhaa?

No, ainakin vastustuskyky kasvaa pikkumiehellä, kun välillä vähän kaluaa lattiaharjaa.

perjantai 28. marraskuuta 2014

Kalle Anttila OYn postimyyntiluettelo

Vaarinmökin ikäneito ompeli vastikään uuden tyynyn naperolleen. Ompeluhetken jälkeen hänen mielenkiintonsa kohdistui toisaalle. 

Toisaalle niin täysin, että pikku-pilttikin sai jäädä omiin hoteisiinsa keittiön pöydän alle.

Onneksi poikaparalla oli sentään uuden tyynyn lisäksi auto viihdykkeenään.

Vaan mikä ihme sai ikäneidon noin tykkänään unohtamaan lapsukaisensa?

Tietysti Kalle Anttila OYn uusi postimyyntiluettelo! Sellaista ei mökissä ole ennen nähty, tokko koko kylässä.

torstai 20. marraskuuta 2014

Kangaskaupoilla

Ensimmäinen joulu perheellisenä on saanut Vaarinmökin ikäneidon riehaantumaan jouluvalmisteluista. Kirkonkylän kangaskaupasta tuli ostettua koko pakallinen uutta jouluverhokangasta, oikein tehdaskutoista painnamalla kuvioitua sellaista. Myös lakanakangasta tuli hankittua, sillä pienelle miehelle neito tilasi, samalla reissulla, pinnasängyn paikalliselta puusepältä.
Hankintalistalle täytynee laittaa seuraavaksi isompi (ja somempi, sanoo neito) säilytyslaatikko kankaille.

torstai 13. marraskuuta 2014

Suomen Kädentaidot 2014, intarsia

Kimalainen on tehnyt viiluintarsiatauluja nukkekotiin. Kuva-aiheita on erilaisia. Tervetuloa tutustumaan Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen C-halliin, pöytä P180!

Intarsiatekniikalla tehty kuva on koottu eri puulajeista, hyödyntäen puiden eri värejä. Tämä kaunis rasia on toiminut käyntikorttirasianamme jo useilla markkinoilla. Kimalaisen käsin tehtyjen 1:1 töiden valikoimaa kannattaa tulla katsomaan, se on upea!

maanantai 10. marraskuuta 2014

Suomen Kädentaidot 2014, tekstiili

14.-16.11.2014 Tampereella järjestetään Suomen Kädentaidot messutapahtuma. Tapahtumapaikkana on Messu- ja Urheilukeskus osoitteessa Ilmailunkatu 20.

Tapahtuman aukioloajat ovat:
- perjantai klo 10-18
- lauantai klo 9-17
- sunnuntai klo 10-17

Kimalainen on varannut myyntipaikan messuilta. Kimalaisen pöytä sijaitsee C-hallin perällä, paikan numero on P180. Myynnissä on Kimalaisen tekemien 1:1 viiluintarsiatöiden lisäksi valmistamiamme nukkekodintavaroita.

Käsityömessuilla kun ollaan, niin käsityötarvikkeitahan täytyy myös olla tarjolla, vaikka sitten pienempiäkin. Kimalaisen pöydältä innokkaat miniompelijat voivat hankkia koko pakallisen jouluverhokangasta.

Neulojille on tarjolla villalankaa useissa väreissä. Josko lankaa innostuu vallan hamstraamaan, voi kerien säilyttämistä varten hankkia punotun korin. Käsityötarvikkeiden lisäksi myynnissä on myös nukkekodin mattoja, mööpeleitä ja muuta tarpeellista tavaraa.

maanantai 3. marraskuuta 2014

Ensimmäinen joulun enne

Jopas Vaarinmökin ikäneito kohtasi ISON ongelman, kirjaimellisesti. Posteljooni toi Mailis-äidiltä ja Sulolta niin ison joululahjapaketin pikkumiehelle, ettei paketti mahdu piiloon edes neidon sängyn alle.
Vaikkei piltti ehkä lahjaa omakseen hoksaisikaan, täyttyy ikäneidon mielestä paketin olla piilossa jouluaattoon saakka. Poika konttaa jo, ja tutkii kamarin nurkkia tarmokkaasti eli paketti taitaa olla paras piilottaa kellarin ylähyllylle. Ei muuta kun tuumasta toimeen. - Joulun odotus on mökissä alkanut!

lauantai 1. marraskuuta 2014

Vainajien viikonloppu

Lyhty kynttilöineen odottaa ovenpielessä. Illan hämärtyessä kynttilä sytytetään kaikkien edesmenneiden läheisten muistoksi. Halloweenkoristeista on vielä jäljellä kurpitsa. Kaikenlaiset tavat muistaa vainajia sekä viettää kekriä ja halloweeniä elävät sulassa sovussa Honkkarissa.

Lyhdyn teon aloitin viime sunnuntaina Turun nukkiskerhon kokoontumisessa, tänään sain sen valmiiksi. Lyhty on tehty paksusta paperista ja maalattu kultamaalilla. Sen verran keljua puuhaa maalattavan lyhdyn ryhdissä pitäminen oli, etten toista samanlaista aijo tehdä.

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Vanhanpojanheittiön peti

Nukkekotiyhdistys järjesti jälleen Suuri Snadi tapahtuman yhteydessä minikalustekisan jonka aiheena oli "petaa peti miniasuntomessuille". Osallistuimme Kimalaisen kanssa kisaan yhteisellä työllä.

Työssämme vanhanpojanheittiön elämä jatkuu. Ei edes heittiön äidin yritys kohentaa pojan vuodevaatevarastoa, lahjoittamalla pojalle käsinkirjottu perintölakana ja pitsein somistettu tyynyliina, ole saanut heittiön huushollinpitoa miksikään muuttumaan.


Tämä Kimalaisen tekemä kirjapino yhdessä sillä korjatun jakkaran kanssa on ehdoton suosikkikohtani työssämme.

lauantai 25. lokakuuta 2014

Suuresta Snadista mukaan kotiin

Vaarinmökin ikäneidon lisäksi Suuresta Snadista tuli vain muutama tavara mukanani kotiin.
Iiris Nissiseltä ostin joulukortti- ja paperinukkeprintit. Japanilaiseen teehuoneeseen löytyi "rekvisiittaa" Johanna Tiukkan ja Sirpa Järvenpään pöydältä, työ on Johannan tekemä.

Pöytänaapurinani olivat nukkekoti Sonaatin Kati Rauhaniemi ja Katin lapsenlapsi Daniela. Katilta sain hauskan paistamista odottavan kananmunan, jossa kuoret ovat luiskahtaneet valkuaisen joukkoon. Kurpitsa on Danielan (8 v.) valmistama, hänellä oli oma myyntipiste Katin pöydällä.

maanantai 20. lokakuuta 2014

Suuresta Snadista - Vaarinmökin ikäneito

Aina asiat eivät mene suunnitelman mukaan. Viikonlopun Vantaan reissulla ne eivät menneet sinne päinkään. Mitä muuta voi todeta, sillä lähdin Suuri Snadi tapahtumaan hankintalistallani kukkapurkki ja tulin kotiin ikäneidon kanssa - ilman purkkia!

Tämä Päivi Variksen tekemä nukke vastasi täsmälleen mielikuvaani Vaarinmökin ikäneidosta. Hyväntuulinen, hymyilevä, kuitenkin topakka, aavistuksen hompsahtava, ei mahdottoman vanha, muttei missään nimessä nuorikaan. Nukke oli myyntipöydällä istumassa soutuveneessä. Veneen vieressä oli katiska, jonka nostaminen oli käynnissä. Tuollaiseen puuhaan tottunut naiselävä tuntui kaikin puolin soveliaalta asukilta Vaarinmökkiin. Olen onnellinen täydellisestä löydöstäni, nukke on hurmaava!!

Syyspäivä kuluu rattoisasti Vaarinmökissä. Kunhan pikku-piltti nukahtaa, voi neitokin hetkeksi torkahtaa kiikkustooliinsa.

torstai 16. lokakuuta 2014

Suuri Snadi 2014

Viikonloppuna 18.- 19.10. järjestetään Suuri Snadi pienoismalli- ja miniatyyritapahtuma Vantaan Energia-Areenalla osoitteessa Rajatorpantie 23, Myyrmäki, Vantaa. Areena on avoinna molempina päivinä klo 10-17.

Markkinoilla pöydällämme (N1/20) on uusina tuotteina mm. vakat ja peilipöydät. Josko nukkekodissa ei ole tilaa peilipöydälle, niin ehkä käsi- tai pöytäpeili vielä löytää sieltä paikkansa.
 
Pöydältämme löytyy myös mattoja, mööpeleitä ja muuta tarpeellista nukkekodin tavaraa. Matot ovat kutomiani, mööpelit Kimalaisen valmistamia ja muu tarpeellinen tavara minun, Kimalaisen, siskoni ja siskontytön tekemää.

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Bonsaipuu


Japanilaisen teehuoneen seinät ovat valmiit, mutta vielä liimaamatta huoneeksi. Siitä huolimatta sormeni ovat jo syyhynneet sisustuksen tekoon. Ensimmäisenä valmistui bonsaipuu.

Puu odottaa vielä kukkapurkkia, haaveilen nimittäin löytäväni sellaisen ensi viikonlopun Suuri Snadi tapahtuman markkinoilta. Purkin pitäisi olla matala, neliskulmainen, materiaalina posliini ja jos siinä on kuvioita, pitäisi niiden sopia aiheeseen...

tiistai 30. syyskuuta 2014

Jäätelökoju

Jäätelökoju on valmis!!
... hmm, tai niin, jäätelökauha puuttuu vielä.


maanantai 29. syyskuuta 2014

Keskeneräinen jäätelökoju

Olin viikonloppuna Porin kansalaisopiston järjestämillä nukkekotikursseilla. Perjantaina kurssin aiheena oli jäätelökärryt, lauantaina lehtikioski ja sunnuntaina japanilainen teehuone. Opettajana toimi Leea Lehelmä.

Vaikka jäätelökojuni on vielä keskeneräinen, en malta olla laittamatta esille muutamia kuvia siitä.

Perjantain kurssin otsikkona oli jäätelökärryt, mutta päädyin tekemään jäätelökojun.


Minulla ei ollut maaleja kurssilla mukana, niinpä kaikkien puuosien maalaus on tänään illalla ohjelmassa. Maalin kuivuttua liimaan katoksen kehikon sekä jäätelöaltaat runkoon kiinni ja rupean mallailemaan katoksen kangasta paikalleen.


Askartelumassasta valmistettujen jäätelöt täytyy myös paistaa ja tehdä kojun alle jalat. Etuseinään yritän löytää passelin "jäätelöä" tekstin ja kaiketi myyntikojulla täytyy olla hinnastokin näkösällä.

 Kojun runkona on tuoremehupurkki. 

torstai 18. syyskuuta 2014

Syysiltojen iloksi

Kesän puuhat rupeavat olemaan taakse jäänyttä elämää. Niinpä nukkekotieni asukkaat ryhtyivät miettimään puuhaa syksyn pimeiksi illoiksi.
Mikäpä on mukavampaa, kuin kaivaa esiin lankakori lankoineen ja suunnitella uutta neulottavaa. Ideoita ja malleja löytyy käsityölehdistä.
Koska ollaan nukkekotimaailmassa, voi lehden kansikuvan ja langan värit valita toisiinsa sopiviksi ja sen jälkeen sisustaa täsmävärityksellä!
"Trikookori" on virkattu puuvillalangasta "pajukorit" on punottu paperinarusta, puikot ovat nuppineuloja. Neulat ovat ilmeisesti jonkin sortin kakkoslaatua, koska eivät ole teräväkärkisiä. Puikoiksi ne ovat kuitenkin kelpo tavaraa.