tiistai 31. joulukuuta 2013

Vuosi vaihtuu!

Honkkarin isäntäväki on päättänyt juhlistaa vuoden vaihtumista ilman vieraita. Kahdestaan he aikovat asettua talonsa terassille seuraamaan ilotulituksen väriloistoa. Niin kiireinen vuoden viimeinen päivä oli molemmilla, että kaupassa jäi käymättä ja sen seurauksena perunasalaatti ja skumppa ostamatta. Onneksi sentään pakastimesta löytyi nakkeja pikkunälkään ja kaapin perukoilta tilkka miestä väkevämpää uudenvuodenmaljan nostamista varten!

Toivon kaikille blogini seuraajille Antoisaa Uutta Vuotta mineilyn ja kaiken muunkin mukavan tekemisen parissa!

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Pikkuinen hylly

Vaarinmökin ikäneito riehaantui niin uudesta peilistään, että törsäsi heti joulun jälkeen hippusen suunniteltua enemmän. Hän sijoitti pienen osan säästöistään uuden hyllyn teettämiseen. Hyllyn reunaa kiertämään hän hankki oikein ostopitsiä. Samalla kauppareissulla tuli vielä hankittua parfyymiä ja ihka uusi juomalasi hampaiden yösäilytystä varten.

Lehtihyllyssä on uudet lehdet. Nyt siellä on 50-luvun Elokuva-Aittoja, kansikuvissaan ajan filmitähtiä ja Seuroja, joiden kansissa on koirien kuvat.

Hyasintti kukkapylvään päällä muistuttaa vielä joulusta, muuten on Vaarinmökissä välipäivien arki käynnissä.

lauantai 28. joulukuuta 2013

Joululahjoja

Paketit on aukaistu Vaarinmökissä. Mökin ikäneito riemastui suuresti saatuaan lahjaksi kauan kaipaamansa peilin. Peilin hän oitis asensi pesukomuutin yläpuolelle. Itse hän oli hankkinut itselleen joululahjaksi uudet tekohampaat. Kyllä nyt kelpaa uutta hymyä peilailla!

Hämäränhyssyisten talvipäivien iloksi oli lahjojen joukossa myös Agatha Christien dekkari. Enempää hän ei enää saattanut toivoakaan.

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Joulu jatkuu...

Honkkarissa joululahjat odottavat vielä avaamistaan...

 Täältä sateisesta saaristosta toivotan iloista joulunvieton jatkoa kaikille blogini lukijoille !

tiistai 17. joulukuuta 2013

Joulukalenteri 3/3

Niin on kiirettä pitänyt, että vasta tänään ehdin kuvata kolmannentoista päivän kalenteriyllätyksen. Suurenmaailman äitee oli laittanut pakettiin taas mitä ihanampia esineitä moneen käyttöön.

Säilykepurkissa oli sisällä pikkuruisia vihanneksen palasia ja hillopurkissa mansikkahilloa. Molemmissa purkeissa oli tietysti asiaan kuuluvat etiketit ja hienot kannet!
Tullapa pian joulunpyhät, jotta pääsen sisustamaan...

Nukkekotitavaroista aina kiinnostunut Aulis-kissa olisi näistä esineistä mieluiten ominut talouspaperirullatelineen.

Äiteelle lähettämissäni paketeissa aatokseni oli seuraavanlainen: Suurenmaailman metsästäjälle lehtiä ja tarjotin saaliin esillepanoa varten, alakerran mummolle perinteisiä itsenäisyyspäivän värejä ja Honolulun tytöille vähän joulurekvisiittaa.  

maanantai 9. joulukuuta 2013

Piparkakkuja

Joululeipomiset ovat käynnissä Vaarinmökissä. Osa pipareista on vastikään tullut uunista, osa on jo koristeltu ja odottaa lautasella syöjiä.

Piparkakut valmistin uunissa kovetettavasta askartelumassasta, sokerikuorrutus on askartelumaalia. Piparilautasen tein avaamattoman  ruokaöljypullon "sinettikorkista" leikkaamalla sinetistä aukivetolenkin pois.

lauantai 7. joulukuuta 2013

Joulukalenteri 2/3

Voi mitä kaikkea Äiten paketista itsenäisyyspäivänä löytyikään!

Juhlavan kokoiselle tarjottimelle mahtuu isommankin seurueen trahtmentti. Arne ja Carlos neulottuina versioina ovat päässeet taulun aiheeksi mainioitten raamien sisään. Fairya, leikkeleitä (kinkkupaketissa kinkku on siivuina!!) sekä leikkuulauta arkisiin askareisiin, juhlavesku sekä Agatha Christien pokkari vapaa-ajan rientoihin. Näistä riittää jaettavaa kaikkiin nukkekoteihini.

perjantai 6. joulukuuta 2013

6. joulukuuta

Honkkarissa juhlitaan 96-vuotiaan Suomen itsenäisyyspäivää sinivalkoisissa tunnelmissa. Kranssi ja köynnös on letitetty paksuhkosta slubilangasta.

Tämän kuvan myötä toivotan kaikille blogini seuraajille hyvää itsenäisyyspäivää!

torstai 5. joulukuuta 2013

Havupalloja

Nämä koristepallot tein muovisesta "havunauhasta". Nauhan keskellä kulkee rautalanka, joten pallot pysyvät muodossaan ilman erillistä tukilankaa. Pallojen ripustuslenkit ovat virkkauslankaa, ruusukkeet valmista koristenauhaa.

tiistai 3. joulukuuta 2013

Joulukalenteri 1/3

Osallistun tänä vuonna ensimmäistä kertaa joulukalenteriin. Vaihdan kolme pakettia, kaikki suurenmaailman äiteen kanssa. Tänään on ensimmäinen vaihtopäivämme.

Sain ensimmäisessä paketissa tämän upean kahvinkeittimen. Siis virtanappula on päällä ja kahvit pannussa!! Minun täytyi kuvata pannu keittimen vieressä, jotta myös levy näkyy. Kyllä Honkkarin väen kelpaa, tähän asti tarjolla on ollut ainoastaan teetä.

maanantai 2. joulukuuta 2013

Pikkujoulu nukkiskerhossa

Eilen vietettiin pikkujoulua Turun seudun nukkekotikerhossa. Jouluisen napostelun lisäksi valmistimme koristeita joulukuuseen. Lippunauhoja, koristenauhoja, palloja ja olkitähtiä valmistui, oli hauska nähdä miten erilaisia koristeita samasta teemasta syntyi.
 
Kerhossa vaihdettiin myös paketit. Tekemäni pakettini meni Sarille. Itse sain Pirjo-Riitan paketin, jossa oli porkkana- ja lanttulaatikko. Pirjo-Riitan laatikot tulivat oikeaan osoitteeseen, sillä nukkekotieni joulutarjoamiset ovat olleet nollassa tähän asti! Kiitos Pirjo-Riitta!

Tästä on hyvä jatkaa jouluvalmisteluja.