sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Tervetuloa vuosi 2018!

Kesäkodissa on lämmitetty sen verran, että siellä tarkenee oleskella yli vuodenvaihteen. Oman kissan lisäksi talossa on vieraisilla kaksi koiraa, ne pääsivät tänne turvaan kammottavalta rakettienpaukkeelta. Kesäkodin ympäristössä ei moista mekkalaa tarvitse pelätä.

Koirat saivat juhlan kunniaksi pari nakkia, perunasalaatista ne eivät välittäneet. (Koirat muuttivat Kesäkotiin viime syksynä Suuren Snadin kierrätyspöydältä.)

Vuoden vaihtumista ja uuden vuoden maljan nostamista on jo odottamassa kuplajuoma jäiden joukossa, laseista päätellen myös yhtä vierasta odotetaan.

Aurinkoista Uutta Vuotta kaikille blogissani piipahteleville!! 


keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Joululahjavalvojaiset

Honkkarin rouva on aloittanut joulun valmistelun, no ainakin joululahjojen paketoinnin valmistelun. Hän on hankkinut kassillisen lahjapaperia. Muutama jouluinen karamelli ja joulutähti saavat toivottavasti paketointipuuhan yön pimeinä tunteina tuntumaan vähän rattoisammalta.


Yhtä sun toista jouluista ja vähemmän jouluista on valmistunut Kimalaisen ja minun verstailla myös kauppakeskus Skanssin joulumarkkinoille. Torstaina pakataan tavarat ja perjantaiaamusta eteenpäin ollaan Skanssin II-kerroksessa joka päivä klo 10-21 aatonaattoiltaan asti. (su klo 11-21)

Tavataan Turussa!

maanantai 11. joulukuuta 2017

Joulun odotusta

Vaarinmökin Ikäneito on aloittanut joululahjojen paketoinnin. Tauno-Armaalle hän on neulonut syksyllä iloisen punaisen myssyn. Kirkonkylän kansakoulun vahtimestari-keittäjä Serafiinalle löytyi posliininen kynttilänjalka joulumarkkinoilta.

Joulumarkkinoilta Ikäneito osti myös muutaman postikortin ja kaunista punaista kuvioitua joululahjapaperia.


Joulupiparit ovat jo uunin päällä jäähtymässä. Heti paketointipuuhien jälkeen alkaa lasimestarinsillin valmistus, putaat lasipurkit odottavat. Toisen valmiista purkeista saa kirkonkylän kansakoulun opettajaneiti, toinen jää Ikäneidon ja Tauno-Armaan jouluherkuksi.

tiistai 5. joulukuuta 2017

Suomi 100





Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille blogissani piipahtaville!


maanantai 4. joulukuuta 2017

Virkistysviikonloppu

Vietimme siskoni kanssa todellisen nukkekotiviikonlopun. Perjantaina ja lauantaina polymeerimassailtiin, sunnuntaina kokeiltiin ensimmäistä kertaa silkkimassan ja pikasilotteen käyttöä.


Valmiiksi asti sain tehtyä jouluisia herkkuja.

Muitakin herkkuja valmistui.

Myös tuleva itsenäisyyspäivä oli mielessä, joku näistä päätyy Honkkarin juhlakahvipöytään.

Terveellisemmät herkut ovat vielä viimeistelyä vailla, kinkuilta puuttuu sinappihuntu, hedelmät täytyy liimata tarjottimelle, juustotarjottimelle täytyy tehdä viinirypäleitä... niin ja ilmapallot saavat rauhassa kuivua vappuun asti!