Lumottu nukkekoti-blogissa oli kuin tilauksesta ohjeet maalaustelojen valmistamiseen. Frotee on loistava oivallus telan pinnaksi! Omassa telaversiossani taivutin varren hieman eri tavalla ja tein siihen kädensijan maalarinteipistä. Teipin maalasin mustaksi. Telaan käytin muovitettua froteeta, sitä löytyi varastosta juuri sopivan kokoinen jämäpala. Taas kerran tuli todistettua, että niin pientä kangastilkkua ei olekaan, että se kannattaisi heittää pois. :) Maalipurkin "lainasin" Vaarinmökin kellarista.
Mattoja, mööpeleitä ja muuta tarpeellista tavaraa näyttämöinä nukkekodit Vaarinmökki, Honkkari, Lahjatalo, Kesäkoti, Joulutalo ja Retrotalo sekä lastenhuone-roombox.
torstai 9. helmikuuta 2017
Pientä pintaremonttia
Koesisustuksen jälkeen kesäkodin asukas päätti, ettei hän halua nukkua uima-altaassa. Uima-altaaltahan tuo turkoosi kaakelitapetti sai huoneen näyttämään, sänky ja muu tavara ei muuttanut tunnelmaa miksikään. Siispä maalaustarvikkeet esiin ja talkooväki paikalle...
Lumottu nukkekoti-blogissa oli kuin tilauksesta ohjeet maalaustelojen valmistamiseen. Frotee on loistava oivallus telan pinnaksi! Omassa telaversiossani taivutin varren hieman eri tavalla ja tein siihen kädensijan maalarinteipistä. Teipin maalasin mustaksi. Telaan käytin muovitettua froteeta, sitä löytyi varastosta juuri sopivan kokoinen jämäpala. Taas kerran tuli todistettua, että niin pientä kangastilkkua ei olekaan, että se kannattaisi heittää pois. :) Maalipurkin "lainasin" Vaarinmökin kellarista.
Lumottu nukkekoti-blogissa oli kuin tilauksesta ohjeet maalaustelojen valmistamiseen. Frotee on loistava oivallus telan pinnaksi! Omassa telaversiossani taivutin varren hieman eri tavalla ja tein siihen kädensijan maalarinteipistä. Teipin maalasin mustaksi. Telaan käytin muovitettua froteeta, sitä löytyi varastosta juuri sopivan kokoinen jämäpala. Taas kerran tuli todistettua, että niin pientä kangastilkkua ei olekaan, että se kannattaisi heittää pois. :) Maalipurkin "lainasin" Vaarinmökin kellarista.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kyllä on hyvät maalausvälineet!
VastaaPoistaJa sitten maalaamaan!
VastaaPoista