Mattoja, mööpeleitä ja muuta tarpeellista tavaraa näyttämöinä nukkekodit Vaarinmökki, Honkkari, Lahjatalo, Kesäkoti, Joulutalo ja Retrotalo sekä lastenhuone-roombox.
perjantai 29. elokuuta 2014
Lisää mattoja
Kesän aikana kudoin "räsymattojen" lisäksi myös "karvalanka"- ja "rahkamattoja" nukkekotikoossa. Nyt niidenkin hapsut on solmittu. Tässä pari valmista tekelettä.
maanantai 25. elokuuta 2014
Räsymattoja
keskiviikko 30. heinäkuuta 2014
Pariisi-kirjat
Uusia kuvakirjojaan selailemalla Honkkarin väki voi palauttaa mieleensä näkymiä kävelyretkistään Pariisissa.
Tein kirjat Forssasta ostamastani printistä. Lehtinä on ohutta pahvia. Pahvikerroksilla sai kätevästi kirjasta juuri selkämyksen paksuisen.
maanantai 28. heinäkuuta 2014
Forssan markkinoilta
Forssan markkinoille ehdin viimetinkaan. Onneksi myyjät olivat paikalla tapahtuman loppuun asti, niin että tälläinen mattimyöhäinenkin sai tehtyä hankintoja! Vaikka valikoima oli varmaankin aamuntunteja suppeampi, kannatti silti markkinoilla käydä, sillä ostettavaa oli edelleen riittämiin jäljellä.
Vaarinmökkiin ostin sipulipussit ja pellillisen korvapuusteja. Pussit saa auki, jotta ne voi täyttää sipuleilla!
Honkkariin löytyi ulkoruukut, tyyny ja raputarjotin. Ruukut odottavat tulevan syksyn pimeneviä iltoja, jolloin niihin tehtävillä istutuksilla voi jatkaa vielä kesää, ainakin 1:12 kesää...
Tyyny on jo paikallaan Honkkarin makuukammarissa.
Aika näyttää mitä askartelumakaroneista vielä syntyykään. Kirjaprintti lähti mukaani siinä olleiden rättisitikan kuvien takia. Ehkäpä printin kaikki Pariisi-aiheiset kirjat päätyvät Honkkariin, siellä kun on jo "matkamuisto" Eiffel-torni.
Tapahtuman luullakseni nuorimman myyjän tekemä oli tämä kukkaistutus.

tiistai 1. heinäkuuta 2014
Tuoleja Lahdessa
Lahden nukkekotimarkkinoiden yhteydessä oli Juha Hännisen tekemien miniatyyrituolien näyttely. Tekijä kertoi, että hyllykössä on vain osa hänen tuoleistaan. Kahta samanlaista tuolia hän ei ole koskaan valmistanut.
Tuolit olivat niin uskomattoman upeita, että jokainen niistä olisi ansainnut tulla erikseen kuvatuksi!
Tuolit olivat niin uskomattoman upeita, että jokainen niistä olisi ansainnut tulla erikseen kuvatuksi!
keskiviikko 25. kesäkuuta 2014
Turun Käsityöläismarkkinat 2014
Turun Aurajokivarressa järjestetään 26.-29.6.2014 Keskiaikaisten markkinoiden lisäksi Käsityöläismarkkinat. Kimalaisella on myyntipaikka molemmilla markkinoilla.
Käsityöläismarkkinoilla, Vähätorin joen puoleisessa reunassa vanhan kirjaston lähellä, myynnissä on Kimalaisen intarsiatöiden lisäksi myös nukkekodin tavaroita.
Käsityöläismarkkinat ovat avoinna to-pe klo 12.00-20.00 ja la-su 10.00-18.00
Mattojen ja mööpeleiden lisäksi tarjolla on kaikenlaista tarpeellista pikkutavaraa nukkekotiin.
Vaikka 1:1 elämässä lämmintä kesää vielä odotellaan, voi nukkekodin väki aina nauttia helteestä ja jäätelöstä...
perjantai 20. kesäkuuta 2014
Jussin juhlaa
"Josko juhannuksena ei pääse niitylle kedon kukkia poimimaan, niin voihan silti ympäröidä itsensä kasveilla", tuumi Honkkarin emäntä ja keräsi purkkikukkansa parvekkeen nurkkaan. "Vaikkei ihan seitsemää erilaista purkkia löytynyt, se ei estä nostamasta maljaa yöttömälle yölle!"
Leppoisaa ja toivottavasti aurinkoista Juhannusta kaikille blogini lukijoille!
Leppoisaa ja toivottavasti aurinkoista Juhannusta kaikille blogini lukijoille!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)