sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

Roomboxit, viikko 24

Tinan ja Anetten lelukaupassa Toomasviilaajuu, tai mikä sen oikea nimi onkaan, tullut myyntiin. Kyseessä on keräilykappale, sillä näitä on vain yksi. :)
Toomasviilaajuu = Thomas we love you, kuuluu sarjaan "lasten suusta".

Kirsin vanhassa kartanossa lahjaksi saatu kaunis laukku ja illan kajossa loistava ruusu ovat jääneet kotiin rientäneen rouvan jäljiltä kirjahyllyn viereen lattialle. Mihin lie ollut niin kiire? Yleensä rouva on tarkka siisteydestä.

Lastenhuoneeseen on lisätty jälleen hiiri, tämäkin on Disneyn piirretyistä tuttu.

Hupaisaa sinänsä, että näin kesäaikaan alkuviikosta kuvittelee, että nyt on "pitkät päivät" aikaa itse tehdä uusi esine tuonne boxiin ja sitten onkin yhtäkkiä sunnuntai ja huomaa penkovansa aarrevarastoaan, jotta löytäisi jonkun lastenhuoneeseen sopivan esineen.

maanantai 11. kesäkuuta 2018

Roomboxit, viikko 23

Lastenhuoneessa on yksi iloisen värinen leluauto enemmän.

Tina ja Anette löysivät Lahden Miniatyyri Markkinoilta pikkuautoja lelukauppaansa.

Tämän kuvan mukana tuli tieto siitä, että Kirsin boxi on vanhan kartanon huone. Kartanon ranskalaiset ikkunat on asennettu ja kulku käy puutarhaan sitä kautta.
.

lauantai 9. kesäkuuta 2018

Lahden markkinat 9.6.2018

Ikäneito kerkeää rentoutumaan vielä hetken ennen kuin Lahden nukkekotimarkkinat avautuvat lauantaiaamuna klo 10.00.

Kävimme laittamassa myyntipöytämme ojennukseen jo perjantai-iltana. Tässä vielä siskoni ja siskon tytär työn touhussa.

Nähdään Lahdessa!

torstai 7. kesäkuuta 2018

Lahden Miniatyyri Markkinat 9.6.2018

Lauantaina 9.6. klo 10-16 järjestetään Lahdessa jälleen Miniatyyri Markkinat. Markkinapaikkana on Asko II:n tapahtumatori, osoitteessa Askonkatu 9 C, Lahti.

Vaarinmökin Ikäneito, siskoni, siskontyttö ja minä olemme paikanpäällä, Kimalainen on läsnä tuotteidensa välityksellä. Paljon kaikenlaista tarpeellista nukkekodin tavaraa ja meidät löydät pöydältä nro 20 tapahtumatorin perältä, vasemmalta seinustalta ...me tosin emme ole pöydällä... :)

Siskontyttö on urakoinut kynttilöitä, nyt on kuoseja, värejä ja kokoja mistä valita.

 
Kimalainen on tehnyt, huonekalujen lisäksi, mm. puuvärikyniä.

Siskoni työhuoneessa on syntynyt 70-luvun peilejä ja niiden värimaailmaan sopivia käsilaukkuja.

Minä olen kutonut uusia mattoja, näiden hempeiden mattojen lisäksi myös räiskyvämmän värisiä.

Tervetuloa Lahteen!


sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

Roomboxit, viikko 22

Tinan ja Anetten lelukaupaan (lahjaksi) tekemäni lahjapaperirullat pääsivät koriin myyntitiskin päätyyn, mistä niitä voi joko ostaa tai myyjä napata paketointia varten.

Kirsin boxissa kirjahylly on laitettu paikoilleen ja vanhat kirjasarjat hyllyille.

Lastenhuoneeseen tein rullaverhon, ikkuna tosin puuttuu... vielä.

maanantai 28. toukokuuta 2018

Roomboxit, viikko 21

Kirsin boxissa on sivuseinä saanut maalipinnan.


Lasteenhuoneeseen päätyi jälleen yksi matkamuisto. Linja-autoavaimenperästä otin avainlenksun pois ja laitoin sen tilalle narun. Komea perässä vedettävä auto odottaa vetäjäänsä.

Tinan ja Anetten lelukaupassa on nyt myynnissä myös legoja ja playmobileja.

sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Roomboxit, viikko 20

Lastenhuoneen asukki taitaa olla poika, ainakin yksi leluauto on jäänyt lattialle päivän leikkien päätyttyä.

Tinan ja Anetten lelukauppaan on tullut Muumeja myyntiin.

Kirsin boxissa on takaoven ovilistat paikoillaan.

sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Roomboxit, viikko 19

Tinan ja Anetten lelukaupassa on aijemmin tehdyt lahjapakkaukset päässeet myyntitiskin uumeniin odottamaan myytävien tuotteiden pakkaamista.

 Kirsin boxissa tällä viikolla tapetoitiin takaseinä.

Lastenhuoneeseen lisäsin Mikki-tarjoilupöydän. Mikin olen ostanut matkamuistoksi, se oli alkujaan viinipullonkorkki. Korkkiosuuden mentyä rikki, en malttanut heittää tätä loppuhökötystä pois. Nyt äkkäsin sille sopivan paikan olla esillä. :)

maanantai 7. toukokuuta 2018

Roomboxit, viikko 18

Ruusulehden luku on tärkeämpää kuin muu, tuumataan Kirsin boxissa.

Lastenhuoneen lehtikorissa on uusia Bamse-lehtiä. Myös uudet Muumi-kirjat odottavat lukijaansa. Kirjat ovat siskoni tekemät.  :)

Tinan ja Anetten lelukauppaan on tullut kassakone.

sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

Roombox, viikko 17

Omaan roomboxiini, lastenhuoneeseen, tein tällä viikolla rahin. Sen lisäksi, että rahia voi käyttää jakkarana, voi sen sisällä säilyttää leluja. Vappuviikon ajan ilmapallot, serpentiinit ja vappuhuiskut ovat esillä. Sima ja munkit taitavat olla lastenvahdin vappuherkkuja.

Tinan ja Anetten lelukaupassa on korillinen palloja tullut myyntiin.

Kirsin boxissa pari kukkaruukkua odottelee kesäkukkia. Pääsiäisnarsissit jaksavat edelleen kukkia.

Iloista vappua kaikille blogissani piipahteleville!

 

 

sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Roomboxit, viikko 16

Tinan ja Anetten lelukaupassa valmis lehtien- ja kirjojenmyyntihylly on paikallaan ja ensimmäinen lehti on jo myytävänä.

Kirsin boxin puutarhanurkkauksessa on uusi ruukkukasvi.

Lastenhuoneeseen virkkasin korin, joka ainakin toistaiseksi on lehtikorina.

sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Roomboxit, viikko 15

Kirsi boxin sivuovi on valmis ja asennettu saranoilleen.

Lastenhuoneessa on uusi matto. Nukkekodeissani ei tälle iloisen keltaiselle matolle ei ole löytynyt paikkaa, mutta nyt saan sen vihdoin esille. Maton olen kutonut jo pari vuotta sitten.

Tinan ja Anetten lelukaupan lehtien ja kirjojen myyntihylly on maalattu harmaaksi, myös myyntitiski on maalattu valmiiksi.

sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Roomboxit, viikko 14

Lastenhuoneen hyllykköön tein muistipeli-, monopoli- ja dublolaatikot. Monopolilaatikko unohtui kuvasta työpöydälle. No, seuraavassa kuvassa se on paikallaan...

Tinan ja Anetten lelukaupassa lehtien ja kirjojen myyntihylly hahmottuu.

Kirsin boxissa oven maalausta varten on tehty tilaa ja telineet on pystytetty.

tiistai 3. huhtikuuta 2018

Ikäneidon keittiössä

"Pääsiäisen jälkeen kananmunat maistuvat paistettuina" tuumi Ikäneito.

Vaan kuinkas sitten kävikään...

sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

Roomboxit, viikko 13

Tinan ja Anetten lelukauppaan tulee myös kirjoja ja lehtiä myyntiin. Tässä on rakenteilla niille teline.

Kirsin boxissa vietetään pääsiäistä kirkkaassa auringonpaisteessa.

Omaan boxiini, lastenhuoneeseen, neuloin pehmokissan. Lanka on samaa kuin päiväpeitossa, nyt käytin 1mm puikkoja, peitteen tein 0,6 virkkuukoukulla.

perjantai 30. maaliskuuta 2018

Pääsiäiskahvit

Honkkarin rouva päätti tänä vuonna juoda pääsiäisen leivoskahvit vintin lekottelunurkkauksessa.

Aijemmin päivällä hän oli hakenut narsisseja kukkakaupasta ja pajunkissoja lenkkipolun varrelta.

Pääsiäiskoristeet ja suloisen perintöliinan hän laittoi esille jo alkuviikosta.

Kahvittelun jälkeen rouva aikoo köllähtää divaanille lukemaan puutarhalehteä.

Toivottavasti kahvi on jo valmista, nyt täytyy mennä hakemaan pannu...