torstai 15. marraskuuta 2018

Suomen Kädentaidot 16.-18.11.2018

Osallistun jälleen Kimalaisen kanssa Tampereella järjestettävään Suomen Kädentaidot -tapahtumaan.

Myyntipöytämme on ojennuksessa, nukkekodin tavaroiden lisäksi myynnissä on Kimalaisen 1:1 intarsiatöitä. Pöytä on C-hallissa, pöydän numero on C752.

Kaikenlaista tarpeellista tavaraa on matkannut mukanamme Tampereen messuille.

Messut ovat avoinna perjantaina 10-18, lauantaina 9-18 ja sunnuntaina 10-17, osoitteeessa Ilmailunkatu 20.

                                             Nähdään Tampereella!

tiistai 13. marraskuuta 2018

Roomboxit, viikko 45

Lastenhuoneessa puuvärit odottavat purkissaan värityskirjan esillekaivamista.

Näin ennen joulua tulee uutuuksia koko ajan lisää, joten hyllytilaa tarvitaan vieläkin enemmän Tinan ja Anetten lelukaupassa.

Kirsin kartanossa lapio on putsattu ja teroitettu odottamaan ensi kevään puuhia.

torstai 8. marraskuuta 2018

Marrasmarkkinat Ulvilassa

Ulvilan lukion salissa, osoitteessa Lääkärinpolku 4, järjestetään lauantaina 10.11.2018 klo 11-15 Marrasmarkkinat.

Olen kutonut markkinoille uuden satsin nukkekodin räsymattoja. Myös tekemäni emalikannut ovat uuden uutukaisia.

Siskoni tyttö on tehnyt markkinoille nämä hauskat pannunaluset, malleja ja värivaihtoehtoja on näiden lisäksi useita.

Mattoja, mööpeleitä ja muuta siskoni, siskontyttären, Kimalaisen ja minun valmistamaa tarpeellista nukkekodin tavaraa on ensimmäisen kerran esillä Ulvilassa.

Nähdään Marrasmarkkinoilla!

maanantai 5. marraskuuta 2018

Roomboxit, viikko 44

Uutta hyllystöä sovitellaan Tinan  ja Anetten lelukauppaan.

Tässä hämärässä, rakeisessa kuvassa näkyy kukkakimppu. Kuvan otti valokuvausharrastuksen aloittanut Kirsin vanhan kartanon rouva.

Lastenhuoneessa voi nyt leikkiä myös pikkuisella talolla tai lukea Nalle Puh lehteä.