keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Uusi Vuosi!

Toivotan Aurinkoista Uutta Vuotta kaikille blogissani piipahteleville sekä vaiherikkaita päiviä nukkekotiharrastajien taloihin ja antoisia hetkiä tämän ihanan harrastuksen parissa!

Vaarinmökin, Honkkarin ja Lahjatalon asukkaat odottavat innolla mitä kaikkea uutta vuosi 2015 tuo tullessaan, kaikenlainen kun näkyy olevan mahdollista. Kuka esimerkiksi olisi vuosi sitten uskonut, että Vaarinmökin ikäneidosta tulee äiti? En minä ainakaan!

Toinen kalenteripaketti

Jälleen kerran on todettava, että aika rientää niin etten perässä pysy. Jo 23. päivä avasin joulukalenterivaihtoni toisen luukun, mutta vasta nyt olen kameran ja tietskan äärellä.

Pakertista avautui tämä Suurenmaailman äiteen tekemä upea pallokranssi! Äiteeltä tuli myös joululahjapaketti Vaarinmökin pikkumiehelle. Siitä lisää myöhemmin...

Vaihtopaketeissani lähetin äiteelle tyrkyttimen roikottimet ja kangaspakat tykötarpeineen. Mailis sekä Sulo ja Harri saivat myös omat joulupakettinsa.

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Skanssin joulumyyjäiset Turussa

Vuoden viimeiset myyjäiset ovat meneillään. Turussa, Skanssin kauppakeskuksen yläkerrassa sijaitsee markkinapöytämme, josta löytyy kaikenlaista tarpeellista tavaraa, myös nukkekotiin.

Markkinat jatkuvat maanantaihin 22.12.2014 asti, arkisin klo 10.00-21.00, la 9.00-18.00 ja su 12.00-21.00. Tervetuloa!

perjantai 5. joulukuuta 2014

Juhlapäivä 6.12.

Eihän Ikäneito sentään poikaansa yksin jättänyt. Uunissa ollut pellillinen pullia vain vei hänen huomionsa hetkeksi. Tuoreet korvapuustit sekä piparkakut ja kynttilät kuuluvat neidon ja pojan itsenäisyyspäivän kahvipöytään.

Juhlan tuntua lisäämään neito nouti piirongin kätköstä valkoisen perintöliinan. Liinan suojaksi hän levitti uutukaisesta kankaasta ompelemansa pikkuliinan. Kahvin hän aikoo juoda mökin kauneimmasta kupista. Taapero saa maistaa oman osuutensa samasta kupista.
Kynttilöitä neito ei laita tänä vuonna ikkunalaudalle, vaan poikkeuksellisesti hän polttaa ne keittiön pöydällä. Suunnitelmana on, kahvin juonnin ohessa, itsenäisyyspäivän hämärtyessä, katsella pojan kanssa sylityksin kynttilöiden liekkiä ja kuunnella radiosta selostusta juhlapäivän tapahtumista...

Iloista itsenäisyyspäivää kaikille blogiani seuraaville!!

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Ensimmäinen kalenteripaketti

Pakko minun on uskoa Murphyn lakiin, kun tietotekniikka pettää juuri silloin kun nukkekotiharrastajilla alkavat joulukalenterivaihdot. ADSL-modeemimme otti ja hajosi viime sunnuntaina. Voi kun harmitti, etten päässyt pariin päivään näkemään yhtäkään blogia. Nyt on uusi härveli hankittu ja saan taas iloita muiden tarinoista ja tekemisistä!!

Rikkoutunut modeemi vaikutti myös siihen, että voin vasta nyt esitellä jo maanantaina avaamani joulukalenteripaketin sisällön. Minulla on tänävuonna vaihdossa kaksi luukkua, molemmat Pieni talo, suuri maailma-blogin äiteen kanssa.

Äiteeltä saamassani paketissa oli todellinen aarteiden röykkiö. Näistä riittää iloa kaikkiin taloihini! Ensimmäisenä paikkansa löysi lattiaharja Vaarinmökistä.

Vaarinmökissä onkin tähän asti roskat ja kissankarvat lattioilta huiskittu ulkoluudalla. Nyt kun talossa on pikkumies lienee syytä vähän perusteellisempaan puhdistukseen.

Vaan eipä kai tarkoituksena ollut, että poika jo tuossa iässä hoitaa siivoukset? Missä ihmeessä se Ikäneito taas luuhaa?

No, ainakin vastustuskyky kasvaa pikkumiehellä, kun välillä vähän kaluaa lattiaharjaa.